keskiviikko 14. marraskuuta 2012

cheers to the freaking weekend


 
ei oo tullu postausta kolmeen viikkoon eh, ku kamera paskana joka ärsyttää muaki ni en voi laittaa uusia kuvia ja silleensiis. täs on kaks kuvaa viimekesältä keravalta, ku mä katoin noita kuvia nii mä oikeasti tajusin, kuinka paljon sinne kaipaan. siis se on jotain sanoinkuvaamatonta, kesä oli jotai nii mahtii, rentoo, lämmint, parhaitten kavereitten kanssa makoiluu nurmel ja mansikoita. mä toivon niin paljo enskesästä jotai mahtavuutta, et en oo varmaan ikinä halunnu miltään mitään niin paljon. suunnitelmissa benji-hyppyy ja muuta hulluu, huhhuh. noi kolme tos yläpuolel on mulle kaikki. ilman niitä mä en olis mitään. mä toivon et ne pysyy siin mun vieres viel jonki aikaa.
 
täs viikkojen aikana mä oon ollu onnelline ja sit jotai iha päin vastoin. mutme mennää fiiliksen mukaa. jos ei sitä iloo löydy sit kirotaa maailmaa ja jos sitä on ni sitte juostaa pitki katuja ja huudetaa hallelujaa. mä ainki annan sen näkyä (--:
 
mä vaan vihaan sitä tunnetta et mä en saa mistään kiinni. kaikki lipee mun sormien välistä. mut mul on nyt muut mieles, tuleva viikonloppu ah ja kaikki ihana mahti mitä tulee tapahtuu asxdkledöä annan vaa olla ja kaike tapahtuu ittestää. miks murehtii eilisestä tai huomisesta? nautitaa tästä hetkestä, sil taval mä ainaki jaksan mennä eteenpäi. (-:

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

mä tunnen sen lämmön








nytton syysloma, on ihana herätä aamulla kun on vielä kirkasta, keittää kahvia ja istua ikkunan ääreen katsomaan vielä lintujen lentoa. kohta ne muuttaa. kylmyys lähestyy. talvi lähestyy.
maanantaina olin johannan, inkan ja veronikan kanssa yötä pitkästä aikaa, siitä kuvia. syötiin ja pelleiltiin, oli paras ilta. kukaan ei voi ymmärtää kuinka paljon oon oikeesti kaivannu sitä. sitä ku saa olla parhaitten kavereitten kanssa rennosti yhdessä, oma itsensä, ei tarvitse esittää mitään. meiän kaikkien yhteseen matkaan on kuulunu vaikka millasia kiemuroita, mut loppuenlopuks, mä rakastan niitä. ne on mulle yksiä maailman rakkaimpia ihmisiä. ilman niitä en pärjäis, ilman niitä en olis mitään.

mä katselen ikkunoista ulos ja pelkään. mua ahistaa etse tunne on vallannu mut. mä oon niin onnellinen, oon löytäny elämääni niin mahtavia ihmisiä, mullon sydänystäviä, sielunsiskoja ja ihana perhe. mut mua pelottaa. mun elämäänki on kuulunu jotain nii epämiellyyttävää, paljon menetyksiä, ja mua koko ajan pelottaa et menetän jonku taas.

oon myös huomannu että toivon liikoja. unelmoin liian suuria. mä kuulen ku mun toiveita litistetään kasaan ja alan litistämään niitä itsekkin, kunnes ne putoavat palasina roskikseen. mä haluaisin vanhan ajan takaisin. mä haluaisin kaiken sen ilon ja lämmön takas mun sydämeen.

mut mä myös haluisin pois. haluisin hypätä seuraavaan junaan tai koneeseen pois, vaihtaa maisemaa ja tulla ihmiseks kuka mä haluaisin olla. nähdä uusia kasvoja ja maisemia ja nauttia täysillä.

ne sanoo et se ei onnistu, mut arvaa mitä mä sanon ? mä laitan ne onnistumaan. kuka vaan voi toteuttaa unelmiansa. jossain vaiheessa. ja unelmoida suuria, musta se kannattaa. jos ei kurkota tähtiin ei voi ikinä saada niistä kiinni. unelmoikaa. me onnistutaa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

snowflakes ~




mä niin ootan talvee. mä ootan sitä ku voi halaa toista talvitakit päällä. sitä ku unohtaa lapaset kotiin ja laittaa kaverin lämmitetyt lapaset käteen. sitä ku leikitää lumisotaa ja tönitään toisia lumeen. ootan sitä ku napsitaan kielenpäälle lumihiutaleita niinku pikkusina. ootan sitä ku kirpee pakkanen pistelee poskipäitä ja nenää. ootan kuumaa kaakaoo kylminä iltoina.

en erityisemmin välitä syksystä. se on aina ollu nii. jotenki ku on niin pimeetä nii mua masentaa. tänään kävellessä kotiin mä pysähdyin tien reunalle ja kurkistin lätäkköön. mä katoin veden peilipinnasta itteeni hetken. mä en nähny sitä samaa surullista naamaa, mun kasvoilta ei pudonnut kyyneliä. viikonloppu oli jotain nii mahtavaa, ja tänää mä helpotuin, sain viimesetki taakat mun harteilta. tyhmänä mä hymyilen vesilammikolle, nostan pään ja vastaantulijat ihmettelee. koitan pidättää naurua etten nyt ihan umpihullulta vaikuta. musta tuntuu et kaikki korjaantuu, ja täst tulee ensimmäinen syksy ikinä johon oon ollu tyytyväinen, nyt enemmänki. (------------------------:

kuvat vieläkin vanhoja, en tiiä millon kamera korjaantuu. huomenna vapaapäivä koulusta, dataan ja mullon mahtavat fiilikset. mahtii loppuviikkoo, nauttikaa !! :---)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

I know you care

vanha kuva + näkyy tosi selkeesti, ei oo muuta koska rikoin mun kameran eikä koneel oo muut. sori!!

makasin lukion kosteella tekonurmella ihanani inkan kanssa. ( sen mahtiblogi inkaelina.blogspot.fi käykää tsekkaa !! ) mä katon tähtitaivast, ja unohan kaiken. mä tiedän et huominen on jotain jota en odota. mut nautin vielä hetkestä, vielä viimeset onnelliset minuutit. inka sanoo " aattele ny etme ollaa vaa jollai pallol keskel ei mitää " . ja mä mietin. siitä lähti meiä maailmankaikkeus-keskustelu. säikähdettii lintuparvee ku puhuttii ufoista ja muusta. seny oli sellasta pölpötystä. mut mä katon sitä taivasta, se on niin syvä, me ollaa pieniä niiku leivän murut, kukaa ei huomaa. mä kurkotan käsii kohti valopisteitä, mä koitan tarttuu siihen hetkeen, tähän kaikkeen, mut mä tunnen ku kaikki onni lipee mun käsistä, en saa kiinni tähdistä. mä hymyilen, nauran, sekoilen kokoajan eikä kukaan nää niitä kyyneliä jotka vuodatan, mun sydän vuotaa, mä en kestä enempää. mä katon äitiä, mä nään sen silmistä kärsimyksen. mä katon isää, seki on nii väsyny. mä nään mulle tärkeissä ihmisissä onnettomuutta, mä en kestä kattoo. mä vaan pahennan asioita kokoajan. sanon pahasti. mä toivon et mua ymmärretää, mä en haluu loukkaa ketää. mä en vaa ite kestä enempää.

viel viimesen kerran mä vilkasen tähtiin. ne on niin kaukana, vaikka näyttääki etne on lähellä. mulla on samanlainen olo joistain mun ystävistä. ne on siinä lähellä, mä halaan ja rutistan, mut mulla on sellanen olo et mua juostaan pakoon, mun kädet otetaan pois ympäriltä ja lähetään pois. meinaan purskahtaa itkuun. peitän sen vihalla, vaikka mua vaa kalvaa se ajatus et menetän kaiken. sä naurat, mut näen et et säkään ole onnellinen. uppoudun taivaaseen ja tähtiin. kuuntelen ellie gouldingin i know you carea ja tunnen ku kyyneleet kastelee mun puseron.

perjantai 12. lokakuuta 2012

untill i die


tänää oli kaunis päivä. viimeset auringonsäteet pisteli mun poskipäitä, mun sormia paleli ja tänään mä olin onnelline. vuosi etenee. must tuntuu kauniilta. mun vatsanpohjaa kutittaa ja hihitän hysteerisesti, kaverit on ihania. must tuntuu, että nyt tulee hyvä viikonloppu. mä oon täynnä rakkautta, mä en pelkää, mua ei kiinnosta muitten mielipiteet, ota tai jätä. mä oon tällane, en aijo esittää. maailma on kaunis, nautitaan siitä. vaikka en siihe uskokkaa, on mahollista että maailmanloppu tulee tänä vuonna. voi olla etme kuollaan huomenna. mut mitä sitä liikoi miettimää. nautitaa siitä mitä on nyt ja mitä tulee,,.. ei siit tartte murehtii viel. anteeks pyytämine ja anteeksanto on tärkeitä. älkää olko katkerii. eläkää omaa elämää, ottakaa riskejä. voitte elää unelmaelämää jos teette siitä sellasta. teil o siivet seläs, lentäkää, eläkää. kaikki on mahollista.

torstai 11. lokakuuta 2012

onnen sirpaleita

 


mullon kokoajan tunne niiku mä putoisin vaa alaspäi eikä seinii eikä pohjaa missää, must tuntuu et mä vaellan pimeessä enkä löydä valoa. musta tuntuu et lämpö on nii lähellä, mut kauniilla ruusullaki on piikit, joku estää. mä en uskalla irrottautua, joo oon spontaani, ehkä liianki, mut silti mua ahistaa, koko syksy ja sen harmaus. mä vaellan ympäri kaupunkii joka päivä, oon tehny sitä jo kaua, mut must silti tuntuu et mä en kuulu tänne, en istu mihinkää.

mä juoksen vasten tuulta ja sadetta, mä itken, kukaan ei nää. mä kaipaan, mä itken lisää suolasia kyyneleitä, ku mä vaan katon sua mä kaipaan. mä välitän vielki, mä oon aina välittäny eikä se tuu koskaan muuttumaan. mä rakastan sitä aikaa mitä oli, mut ehkä se on niin että mikään ei kestä ikuisesti. antaisin sydämeni jos saisin sen muuttumaa.

mut onneks on myös se aurinkoinen puoli. must tuntuu et saatan jopa pärjää, ilman sua, yksin. täs kaikes harmaudes on myös onnen sirpaleit. nauran, ja se on aitoo. mä nautin ku nään hymyn ja säihkysilmät. se on aitoo kauneutta. mä tiedän et yli päästää, mehä ollaa ikuisii voittajii .

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

stay with me





 

heippa (-: oon annu, 98 tyttö järvenpääst, mulle tuli fiilistä alottaa blogin kirjottamine ja tästä se lähtee. aion luultavasti kirjotella diipinpii fiiliksii ja kuvat kertoo sit et mis meen (--------: lyhyt alotuspostaus mut axszgrf whatever :-D