mullon kokoajan tunne niiku mä putoisin vaa alaspäi eikä seinii eikä pohjaa missää, must tuntuu et mä vaellan pimeessä enkä löydä valoa. musta tuntuu et lämpö on nii lähellä, mut kauniilla ruusullaki on piikit, joku estää. mä en uskalla irrottautua, joo oon spontaani, ehkä liianki, mut silti mua ahistaa, koko syksy ja sen harmaus. mä vaellan ympäri kaupunkii joka päivä, oon tehny sitä jo kaua, mut must silti tuntuu et mä en kuulu tänne, en istu mihinkää.
mä juoksen vasten tuulta ja sadetta, mä itken, kukaan ei nää. mä kaipaan, mä itken lisää suolasia kyyneleitä, ku mä vaan katon sua mä kaipaan. mä välitän vielki, mä oon aina välittäny eikä se tuu koskaan muuttumaan. mä rakastan sitä aikaa mitä oli, mut ehkä se on niin että mikään ei kestä ikuisesti. antaisin sydämeni jos saisin sen muuttumaa.
mut onneks on myös se aurinkoinen puoli. must tuntuu et saatan jopa pärjää, ilman sua, yksin. täs kaikes harmaudes on myös onnen sirpaleit. nauran, ja se on aitoo. mä nautin ku nään hymyn ja säihkysilmät. se on aitoo kauneutta. mä tiedän et yli päästää, mehä ollaa ikuisii voittajii .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti