nytton syysloma, on ihana herätä aamulla kun on vielä kirkasta, keittää kahvia ja istua ikkunan ääreen katsomaan vielä lintujen lentoa. kohta ne muuttaa. kylmyys lähestyy. talvi lähestyy.
maanantaina olin johannan, inkan ja veronikan kanssa yötä pitkästä aikaa, siitä kuvia. syötiin ja pelleiltiin, oli paras ilta. kukaan ei voi ymmärtää kuinka paljon oon oikeesti kaivannu sitä. sitä ku saa olla parhaitten kavereitten kanssa rennosti yhdessä, oma itsensä, ei tarvitse esittää mitään. meiän kaikkien yhteseen matkaan on kuulunu vaikka millasia kiemuroita, mut loppuenlopuks, mä rakastan niitä. ne on mulle yksiä maailman rakkaimpia ihmisiä. ilman niitä en pärjäis, ilman niitä en olis mitään.
mä katselen ikkunoista ulos ja pelkään. mua ahistaa etse tunne on vallannu mut. mä oon niin onnellinen, oon löytäny elämääni niin mahtavia ihmisiä, mullon sydänystäviä, sielunsiskoja ja ihana perhe. mut mua pelottaa. mun elämäänki on kuulunu jotain nii epämiellyyttävää, paljon menetyksiä, ja mua koko ajan pelottaa et menetän jonku taas.
oon myös huomannu että toivon liikoja. unelmoin liian suuria. mä kuulen ku mun toiveita litistetään kasaan ja alan litistämään niitä itsekkin, kunnes ne putoavat palasina roskikseen. mä haluaisin vanhan ajan takaisin. mä haluaisin kaiken sen ilon ja lämmön takas mun sydämeen.
mut mä myös haluisin pois. haluisin hypätä seuraavaan junaan tai koneeseen pois, vaihtaa maisemaa ja tulla ihmiseks kuka mä haluaisin olla. nähdä uusia kasvoja ja maisemia ja nauttia täysillä.
ne sanoo et se ei onnistu, mut arvaa mitä mä sanon ? mä laitan ne onnistumaan. kuka vaan voi toteuttaa unelmiansa. jossain vaiheessa. ja unelmoida suuria, musta se kannattaa. jos ei kurkota tähtiin ei voi ikinä saada niistä kiinni. unelmoikaa. me onnistutaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti