makasin lukion kosteella tekonurmella ihanani inkan kanssa. ( sen mahtiblogi inkaelina.blogspot.fi käykää tsekkaa !! ) mä katon tähtitaivast, ja unohan kaiken. mä tiedän et huominen on jotain jota en odota. mut nautin vielä hetkestä, vielä viimeset onnelliset minuutit. inka sanoo " aattele ny etme ollaa vaa jollai pallol keskel ei mitää " . ja mä mietin. siitä lähti meiä maailmankaikkeus-keskustelu. säikähdettii lintuparvee ku puhuttii ufoista ja muusta. seny oli sellasta pölpötystä. mut mä katon sitä taivasta, se on niin syvä, me ollaa pieniä niiku leivän murut, kukaa ei huomaa. mä kurkotan käsii kohti valopisteitä, mä koitan tarttuu siihen hetkeen, tähän kaikkeen, mut mä tunnen ku kaikki onni lipee mun käsistä, en saa kiinni tähdistä. mä hymyilen, nauran, sekoilen kokoajan eikä kukaan nää niitä kyyneliä jotka vuodatan, mun sydän vuotaa, mä en kestä enempää. mä katon äitiä, mä nään sen silmistä kärsimyksen. mä katon isää, seki on nii väsyny. mä nään mulle tärkeissä ihmisissä onnettomuutta, mä en kestä kattoo. mä vaan pahennan asioita kokoajan. sanon pahasti. mä toivon et mua ymmärretää, mä en haluu loukkaa ketää. mä en vaa ite kestä enempää.
viel viimesen kerran mä vilkasen tähtiin. ne on niin kaukana, vaikka näyttääki etne on lähellä. mulla on samanlainen olo joistain mun ystävistä. ne on siinä lähellä, mä halaan ja rutistan, mut mulla on sellanen olo et mua juostaan pakoon, mun kädet otetaan pois ympäriltä ja lähetään pois. meinaan purskahtaa itkuun. peitän sen vihalla, vaikka mua vaa kalvaa se ajatus et menetän kaiken. sä naurat, mut näen et et säkään ole onnellinen. uppoudun taivaaseen ja tähtiin. kuuntelen ellie gouldingin i know you carea ja tunnen ku kyyneleet kastelee mun puseron.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti